keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Jouluvalmisteluja

Emäntä otti esille jotain mitä kutsutaan joulukoristeiksi. Kaikenlaista kivaa missä on rusetteja, kulkusia ja paljon punaista. Vanhemmat kissat kertoivat, että koristeita tulee vielä paljon lisää ja vielä joku puukin sisälle. Kuulostaa aika jänskältä.

Emäntä antoi sitten meille jotain koristeita leikkittäväksi mutta ei meitä silloin oikein leikittänyt. Emäntä sanoikin, että on se kumma kun muuten varastetaan kaikki irtoava ja leluksi kelpaava, mutta kun ihan annetaan, niin sitten ei kelpaa. Emäntä olisi ottanut meistä kuvia jotain joulukortteja varten. Mutta otti se kuvia kuitenkin. Emäntä sanoi, että jos ei vapaaehtoisesti saa kuvia kuin peppukarvoista, niin sitten otetaan kuva vaikka mikä olisi.

No ei se ihan niinkään mennyt. Kilttihän emäntä on. Mutta otti se syliin ja laittoi tuolille joulukoriteiden viereen ja piti sitten kiinni. Samalla saatiin sitten yksi kuva Vilmastakin ja se on nyt kissakaverien sivulla! Siis yksi onnistunut kuva ja noin 20 kuvaa toisesta korvasta tai avonaisesta suusta. Tässä on niistä vähän vähemmän onnistuneita kuvista minusta ja Vilmasta - ei ihan joulukorttiainesta. :)

Kunnon kuvat säästetään kuulemma jouluksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti