Kissanristiäiset

Heureka! Tai pikemminkin: Olympos!

Minä keksin sen: lapsosilleni nimet. Kullanmuruthan syntyivät keskellä Lontoon olympialaisia. Emäntä siinä rauhassa makasi sohvalla ja katsoi kisoja kun alkoi tapahtua.Siitäpä sitten putkahti mieleeni, että nimet löytyvät olympialaisista. Koska nämä ovat minun ensimmäiset lapsukaiseni, niin halusin nimetä pikkuiset ensimmäisten olympiavoittajien mukaan. Emäntä sitten haki ohjeitteni mukaan netistä ehdotuksia ja tässä he sitten ovat:

•  Kopeliini - Magnificat James: Koipeliini on nimetty kaikkien aikojen ensimmäisen nykyaikaisten olympialaisten voittajan James Connollyn mukaan. James voitti  kolmiloikkakilpailun 6.4.1896. Sopii tuo loikka Koipeliinille.
• Plumpsis - Magnificat Charlotte: Plumpsis on nimetty ensimmäisen naispuolisen olympiavoittajan Charlotte Cooperin mukaan. Charlotte voitti tenniksen kaksinpelin mestaruuden Pariisin olympialaisissa 1900. Ajatelkaa, että sitä ennen naiset eivät saaneet kilpailla olympialaisissa!
• Tuhina - Magnificat Verner: Tuhina sai nimensä ihan ensimmäiseltä suomalaiselta olympiavoittajalta Verner Weckmanilta. Verner voitti kultaa painissa Ateenan niinkutsutuissa välikisoissa 29.4.1906. Tuhina nyt ei ole varsinainen painija - ainakaan vielä. Mutta koossa hän selätti syntyessään kaikki muut ja se voittaja-Verner voitti kultaa selätyksellä.

Vaan kyllä he minulle vielä näin vauvoina ovat Koipeliini, Plumpsis ja Tuhina.

James, Charlotte ja Verner.

Eläväistä kuvaa

Me olemme nyt sellaisia filmaattisia tähtiä. Emäntä kuvasi meistä videota sen kunniaksi, että pikkuiset täyttivät 10 päivää. Emäntä valitteli, että kuva on välillä vähän hämärä. Mutta en silti antanut hänelle lupaa käyttää mitään valonheittimiä. Pikkuiset juuri avasivat silmänsä eikä niitä kyllä saa häikäistä millään hirmuisilla valoilla. Kyllä tästä silti näkee, miten kauniita lapsukaisia minulla on.

Sinisilmiä

Minun lapsosillani on silmät auki! Eilen vaan yhtäkkiä illalla kaikki avasivat silmänsä ja nyt minua katselee kolme paria sinisiä silmiä. Kaikki lapsoset ovat kasvaneet oikein kohinalla ja painavat nyt kaksi kertaa niin paljon kuin viikko sitten syntyessään. "Koipeliini" on kaikkein suurin ja tytteli "Plumpsis" pienin. Ei eroa ole kuitenkaan paljoa, vain kymmenkunta grammaa, kertoo emäntä, joka osaa lukea vaa'an lukemia.

Seuraavaksi pitäisi kuulemma alkaa miettiä oikeita nimiä näille pikkuisille. Emäntä kyseli minulta ehdotuksia, mutta en minä vielä ole keksinyt mitään. Mutta onhan tässä maitokoneena toimiessa aikaa miettiä.

Meidän perhe.

Prinsessa ja kaksi prinssipuolta

Vasemmalta: "Plumpsis" (tyttö), "Tuhina" (poika) ja "Koipeliini" (poika)

Kyllä emäntä taisi arvata oikein, koska Muska-mamman emäntä oli samaa mieltä. Minulla on yksi tyttö ja kaksi poikaa.

"Plumpsis"-tyttö on pienin ja painoi tänään aamulla 118 grammaa. Emäntä vähän huolestui, kun paino ei oikein noussut, mutta oli nyt onneksi päivällä sitten jo 124 grammaa. "Koipeliini" on esikoinen ja suurin. Hän painoi aamulla 130 grammaa. "Plumpsis" ja "Koipeliini" nyrkkeilee keskenään samasta tisusta. Luulisi niitä nyt riittävän, mutta molemmat ovat päättäneet pitää juuri tästä yhdestä tisusta. "Tuhina" myös poika. Hän on kuopus ja syntyi paljon myöhemmin, mutta painoi kuitenkin aamulla jo 122 grammaa.

Natiaisia!

Pentu yksi, "Koipeliini".

No nyt on sitten elävä kissailmapallo poksahtanut. Eilen aamulla ei ollut vielä mitään tietoa siitä, mitä oikein illalla tapahtuu. Kun emäntä tuli kotiin, niin voin vielä ihan hyvin ja söinkin oikein hyvällä ruokahalulla. Hyvä, että söin. Meni kuulkaa katit ilta vähän yönkin puolelle ennen kuin helpotti.

Tuli ensin ihan sellainen olo kuin olisi ollut se isompi hätä. Mutta ei se sitten sitä ollutkaan, vaan takaa alkoi näkyä pienet takatassut. Varttia vaille seitsemän illalla syntyi minun ensimmäinen poikanen. Oli iso kaveri, painoi 108 grammaa, kertoi emäntä vaakakupin viereltä.

Pentu kaksi, "Plumpsis"

Sitten odotettiin aika kauan ja taas sama peli. Mutta nythän minä sitten jo tiesin, mistä on kysymys. Sieltä tulla plumpsahti kuono edellä vain gramman pienempi pikkuinen puoli yhdeksän illalla. Emäntä arveli, että tämä olisi tyttö, mutta ei ole vielä ihan varma.

Pentu kolme, "Tuhina".

Minä jo luulin, että siinä se sitten oli. ja vähän torkuinkin välillä samalla, kun nämä kaksi natiaista tuhisi tisussa kiinni. Vaan emäntä oli eri mieltä. Se paijaili minun masua ja sanoi, että "kyllä sinun Ronja-pieni pitäisi vielä ainakin yksi jaksaa. Minusta täällä on selvästi yksi kovempi möykky vielä." Ja olihan siellä. Neljä minuuttia vaille yksitoista ilmestyi sitten kolmas kersa. Iso oli tämäkin ja tuhisi aikalailla aluksi. Vaan kun minä sitä kovasti nuolin ja emäntä vähän kuivaili talouspaperilla, niin lakkasihan se pärskähtely. Vaan meni yli puolen yön ennen kuin tämä viimeinen lapsonen rauhoittui tisullle. Ai niin, hän painoi kokonaista 115 grammaa!

Emäntä sitten nukkui kanssani koko yön vierashuoneessa. Sekin vähän rauhoitti.

Nyt on jo mukavampi olo. Minä ja pikkuiset olemme asettuneet tänne vierashuoneeseen. Felix-setä vähän välillä huutelee oven takaa, että onko kaikki kunnossa. On kunnossa. Odotellaan vaan minun Muska-äidin emäntää kylään, jos saataisiin selvyyttä ovatko he tyttöjä vai poikia.