sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Lahjoiko Maija tuomarin?

Tänään oltiin Helsingissä Rurokin kissanäyttelyssä. Valmistautuminen oli sitä samaa kuin ennenkin: käytiin pesulla ja emäntä juoksi ympyrää kuin päätön kana ja mutisi koko ajan, että onkohan nyt jo kaikki mukana, missä on rekisterikirjat, puuttuuko näyttelyvahvistus, jne. Ainoa poikkeus aikaisempaan oli, että Maija oli mukana.

Minä olin kuin vanha tekijä ja sain toisen sertini avoimessa luokassa. Enää yksi lisää ja minusta tulee "herkkusieni", totesin emännälle. Tai niin minä luulin, mutta emäntä korjasi, että ei se Champion tarkoitakaan herkkusientä vaan mestaria. Herkkusieni kirjoitetaan kuulemma vähän eri tavalla: c-h-a-m-p-i-g-n-o-n. Mistä sitä nuori neiti sen olisi voinut tietää?

Tuomari piti minun turkistani ja se onkin nyt tosi hieno. Me ollaan emännän kanssa hoidettu sitä kuntoon lasten lähdettyä kotoa. Mutta siitä lopusta tekstistä arvostelusetelissä emäntä ei ihan saanut selvää. Tuomari ei ehkä oikein osannut kaunokirjoitusta?

Päivän suurin kysymys on, onko tuomarin pussailu lahjontaa? Minä en moiseen alennu, mutta Maija rakastaa aina kaikkia ja pussaili siis tuomaria. Maija saikin sertin ja pääsi myös mukaan tuomarin parhaiden valintaan. Sitten ei enää pusut auttaneet, vaan tuomari totesi, että muut on isompia. Kai ne oli isompia kun ne oli maine cooneja. Hupsua.


Emäntä kuitenkin oli onnellinen ja me olemme kotona kahden uuden ruusukkeen kanssa. Nyt minä menen syömään oikein kunnolla. Tuomarikin sanoi, että Ronjan pitää saada vielä massaa lisää. Eiköhän sitä syömällä kehity.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Joululöhöilyä

Tiedättekö katit, mistä tietää, että on joulu? Minusta se tietää siitä, että ensin juostaan koko ajan ympyrää ja siivotaan ja laitetaan ruokaa - ja sitten vaan maataan sohvalla ja syödään ja nukutaan. Minä tykkään oikeastaan molemmista: juoksemisesta ja löhöilystä. Meille tuli myös paljon joulukortteja. Ne on tosi hienoja ja emäntä on ripustanut ne kaikki aulaan katseltavaksi. Pojilta tuli kuva ja terveisiä ja Minnieltä kortti. James ja Verner ovat viettäneet joulua yhdessä isänsä kanssa.

Meillä on taas kuusi sisällä ja siinä koristeita. Tosin muutaman koristeen minä pihistin tuosta alaoksilta ja jemmasin leikikaluiksi. Kuusi on muutenkin kiva. Sen ympäri voi juosta ja leikkiä Felix-sedän ja Maijan kanssa. Kuusi myös tuoksuu hyvältä ja sen juuressa on kuusenjalka, jossa on vettä. Felix-setä taitaa pitää eniten siitä vedestä. Emäntä väittää, ettei Felix-sedän tassut ole kuivina koko jouluna, kun se vaan hämmentää sitä vettä kuusen juurella.

Huomenna on kuulemma taas arki ja työpäivä. Emäntä kertoi, että sitten alamme valmistautua näyttelyyn. Menemme pitkästä aikaa kissanäyttelyyn, jonka Rurok järjestää Myllypurossa. Tällä kertaa myös Maija tulee mukaan. Vaikka Maija on minua vanhempi, niin minä olen oikeastaan ihan näyttelykonkari Maijaan verrattuna. Maija kun ei ole vielä koskaan ollut näyttelyssä, vaikka se pitää kamalasti ihmisistä ja huomiosta. Saas nähdä miten meillä siellä menee.

torstai 6. joulukuuta 2012

Omia koteja ja itsepäisyyspäivä

Tänään on kuulemma itsenäisyyspäivä. Minä ensin kuulin, että se olisi itsepäisyyspäivä ja yritin sitten jääräpäisesti kaappiin nukkumaan. Mutta emäntä sanoi, että ei se sitä tarkoita ja olen ymmärtänyt ihan väärin. Nyt on itsenäisyyspäivä ja juhlitaan sitä, että meillä on oma maa, oma koti ja saadaan itse päättää.

Siru
Sen kunniaksi emäntä kertoi hyviä uutisia. Meidän orvoista sukulaisista kolme on saanut oman kodin ja mukana on minun Kassu-iskä. Voi katit, mikä riemu-uutinen!

Nasse-setä
Kolme orpoa on vielä vailla sitä omaa kotia, jossa olla itsepäinen. Maine coonit Siru ja Minttu sekä lyhytkarvainen american curl Nasse-setä hakevat vielä rauhallista omaa pesää, jossa toipua järkytyksistään. He ovat kaikki hieman ujoa tai arkoja. Siru on kyllä tosi reipas ja Minttu antaa kammata ja silittää. Voi kun hekin vielä saisivat oman emännän tai isännän. Käykääpä katsomassa lisää Catilluksen sivuilta.

Minnie

Minun lapsiltanikin emäntä toi terveisiä. James ja Verner ovat Keravalla ja viihtyvät kuulemma tosi hyvin. Emäntä sanoi, että näkyy kuinka niitä siellä rakastetaan. Charlotte on Järvenpäässä ja emäntä sanoi, että taidetaan meidän tyttö hemmotella ihan prinsessaksi siellä. Charlotte on saanut uuden kutsumanimen Minnie ja vielä paljon lempinimiä päälle.

Verner

lauantai 17. marraskuuta 2012

Voi minun iskä raukkaa!

Kassu-iskä
Tänään emäntä kertoi minulle ihan kamalan suru-uutisen. Minun iskän emäntä on mennyt taivaaseen ja iskä ja kaikki iskän kaverit ovat jääneet emäntä-orvoiksi. Emäntä ei halunnut kertoa aikaisemmin, kun lapset olivat vielä kotona ja niistäkin huoli. Minä olen niin suruissani ja haluaisin mennä antamaan iskälle haleja ja pusuja.

Onneksi Muska-äiskän emäntä on ottanut heidät kaikki hätämajoitukseen. Minä jo niin pelkäsin, että iskä ja kaverit joutuvat olemaan sateessa ulkona ilman ruokaa. Niin onnettomasti ei sentään asiat ole, mutta kyllä he kaikki tarvitsisivat pian uuden kodin ja emännän tai isännän.

Rosa-täti
Kaksi kaveria sai jo toisen kodin. Tikru-täti pääsee kasvattajansa luokse ja Lilli-täti sai ihan uuden kodin. Lilli-täti on muuten Felix-sedän sisko. Mutta Kassu-iskä ja toinen siperialaispoika Tiuhti hakevat kotia. Ja samoin maine coonit Minttu ja Siru sekä curli Nasse-setä. Ja sitten on vielä Rosa-täti, joka on neva-rotua, siis ihan kuin siperialainen, mutta sillä on naamioväritys. Emäntä kertoi, että Venäjän pääministeri Met..., Menv.., eiku Medvedev antoi juuri tällaisen kisun pennun presidentti Haloselle.

Emäntä laittoi heistä kaikista kuvia ja tietoja meidän kissalan sivuille. Sieltäkin löytää yhteystietoja, jos vain joku tietäsi, mistä koti minun rakkaille sukulaisille. Ja suoraan voi kuulemma soittaa Magnificat-kissalaan. Emäntä sanoi, että ei ole muuta väliä, kunhan vaan löytyy hyvä koti ja ruokakuppi.

Terveisiä kovasti iskälle ja äiskälle. Pitäkää häntä pystyssä, niin kyllä asiat varmaan vielä hoituvat.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Charlotte Lotan kaveriksi

Tänään ihan yllättäen lähti minun viimeinenkin lapsokaiseni uuteen omaan kotiin. Ei siitä paljoa keretty jutella, kun emäntäkin kuuli vasta eilen illalla, että yksi perhe haluaisi meidän Plumpsiksen ehkä omakseen.

Plumpsis ja Maija
Ei se minusta nyt enää niin kamalaa ollut. Se on elämän tarkoitus, että lapset kasvavat ja muuttavat omaan kotiin. Plumpsis oli kuitenkin jo iso tyttö, vaikka emäntä häntä Lotta-rotaksi kutsuikin. Sattui muuten hassusti tuo Lotta-nimi, kun uudessa kodissa odottaa kaksi koiraa ja niistä toinen on nimeltään Lotta. Saas nähdä, millä nimellä meidän Lottaa sitten kutsutaan. Vaan olisihan se kätevää komentaa vaan Lottaa, jos vaikka molemmat tottelisivat. Tai sitten kumpikin jättää tottelemisen sikseen.

Plumpsiksen uusi koti on Järvenpäässä. Eli kaikki lapset jäävät tähän aika lähelle. On se aika lohdullista ajatella, etteivät he ihan maailman äärissä ole, kun pojatkin ovat Keravalla. Äidillä on nyt helpottunut olo. Felix-setä hiukan suree, hän kun niin pitää pikkuisista.

Plumpsis uuden emännän sylissä
Hiukan vielä jännitetään, kun perheessä on ollut vähän allergiaa, ettei sellainen puhkea. Vaan emäntä ja minun äiskän emäntä lupasivat ottaa Plumpsiksen takasin, jos niin onnettomasti käy. Vaan me kaikki pidämme peukkuja pytyssä Plumsiksen perheelle! Pidä pikkuinen hauskaa koirien kanssa ja lähetä joskus äidillesi terveisiä.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Hei-hei pojat!

Tänään se sitten tapahtui. Kyllä emäntä on kertonut ja valmistellut minua, että pojat lähtevät omaan kotiin, mutta meinasi sitä silti tulla äidille tippa silmään ja hätä, kun pojat olivat kantokopassa lähdössä.

Vielä toissapäivänä kaikki kolme nukkuivat vierekkäin sohvalla ja me emännän kanssa ihailimme kauniita lapsukaisia. Koipeliini painaa jo peräti 2 kiloa ja risat. Ja Plumpsiskin on jo melkein 1,6 kiloa painava. Emäntä siinä sitten kuiskaili (ettei lapset herää), että huomenna mennään eläinlääkärille rokotuksia ja mikrosiruja varten. Maija lähti lapsille seuraksi, kun häneltäkin puuttuu se mikrosiru. Hyvin oli kuulemma mennyt ja kaikki on kunnossa. Koipeliini oli hiukan vastustanut piikkejä ja kaiken kirjaamisessa meni niin pitkään, että minä jo ehdin odotella heitä kotiin. Me kun olimme täällä ihan kaksistaan Felix-sedän kanssa - paitsi Vilma oli tietysti kotona myös. Vilma on vain niin omissa oloissaan, ettei sitä aina muista. Maija kertoi tullessaan, että oli oikein mukava reissu. En kyllä oikein usko. Maija vaan on aina onnellinen, kun ihmisiä on paikalla ja hänet huomataan.

Viimeinen yhteiskuva
Tänään sitten poikien uusi omistaja tuli käymään. Ensin allekirjoitettiin paljon papereita ja emäntä haki pentujen tarvikereput kellarista. Yritettiin vielä ottaa kunnon viimeinen yhteispotretti kaikista sisaruksista, mutta se oli hiukan vaikeaa. Kuten tästäkin näkyy, niin pojilla oli sen verran matkakuumetta, että eivät millään jaksaneet keskittyä. Sitten pojat laitettiin kuljetuskoppaan oman huovan kanssa. Minä jätin vielä viimeiset hyvästit kopan seinän raosta. Emäntä otti minut sitten sylkkyyn ja sanoi, että nyt pojat sitten menevät ja toivotti kaikille hyvää matkaa. Kyllä siinä vaan tuli niin haikea olo.


sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kattiloita ja kissankuppeja

Tiedättekö mitä? Minulla on nyt ihka oma kissala ja minusta tulee sitten kantaäiti. Eikös kuulostakin hienolta.

Emäntä oli kovin salaperäinen ja sitten viime viikolla tuli kirje postissa, että Kissaliitto on hyväksynyt uuden kasvattajanimen. Ei se nyt ihan yllätys ollut, kun sitä nimeä on pohdittu pitkään ja hartaasti. Kaikki hyvät nimet kun tuntuu olevan jo varattuna. Emäntä halusi nimen, joka sopisi yhteen kaikenlaisten kissan nimien kanssa ja joka olisi helppo lausua. Kattila olisi minusta ollut kiva, mutta se oli jo varattu. Mutta siitä se idea sitten lähti ja kissalan nimeksi ehdotettiin "Catillus".

Catillus on latinaa ja tarkoittaa esimerkiksi pientä astiaa tai kuppia. Ja kun se sopivasti on myös englannin sanan kettle takana ja tarkoittaa sitten melkein kattilaa, niin hommahan oli sillä selvä: meidän kissala on "kissankuppi".

Niinpä 15.10.2012 rekisteröitiin FiFe:ssä (Kansainvälinen kissaliitto) kasvattajanimi Catillus. Ja tänään emäntä sai sitten meidän ihka uudet verkkosivutkin valmiiksi. Käykääpä katsomassa!


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Vieraita ja vauhdikkaita tilanteita

Kyllä meillä nyt on vilinää kun pennut ovat kasvaneet ja juoksevat ympäri taloa. Vieraitakin on käynyt ja kaikki ovat leikkineet lapsosten kanssa. Emännän kamera käy niin, että kyllä se varmaan kohta räjähtää tai kärähtää kun kuvia on niin paljon.

"Minä leikin mieluiten Maijan kanssa."

Plumpsis esittää pelottavaa.

Felix-setä valvoo Plumpsiksen unta.

Tuhina tulevan omistajan sylissä.

Ihmislapsia leikittämässä.

"Eikös tämä kehto olekin meitä varten?"

Koipeliini nyrkkeilee.

Maitobaari on auki!

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Perhe-elämää

Emäntä on taas ahkerasti kuvannut lapsosia ja siinä sivussa sitten minua, Maijaa ja Felix-setääkin. Tästä pikkuisesta elokuvasta näkyy kuinka lapset kasvavat.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Vieraita

Meillä kävi sunnuntaina vieraita katsomassa minua ja lapsosia. He toivat terveisiä Omrilta, mukana oli Omrin emäntä ja isäntä ja Omrin emännän äiti. Voi että meitä ihailtiin ja pyöriteltiin - tai siis lapsosia lähinnä. Ja valokuvia otettiin ihan kamalasti. Tässä on niistä muutamia.


Eilen sitten emäntä kertoi, että pojat muuttavat sitten joskus isona yhteiseen kotiin Omrin emännän äidin luokse. Onneksi siihen on vielä paljon aikaa. En minä vielä raski heitä maailmalle päästää, vaikka välillä taukoa haluankin. Nytkin olen tässä tietokoneella emännän kanssa ja lapsoset leikkivät keskenään lastenkamarissa.




Meillä on myös opittu kaikenlaista. Kaikki lapsoset osaavat käydä vadilla. Emäntä  kyllä naureskelee, kun Tuhina luulee, että ensin pitää ottaa torkut siinä pikkuvadissa, jonka emäntä toi lapsosille. Ja sitten hän kiipeää minun isolle vadille hädälle, kuten kaikki muutkin lapsoset.

Kaikki myös syövät ruokaa. Koipeliini on kyllä vieläkin mamman oma maitopoika eikä syö kermaviiliä. Mutta hän syö hiukan ruokapaloja kastikkeessa ja kalaa. Tuhina taas mieltyi kuivauokaan siinä määrin, että emäntä nosti ne pois. Vaikka kaikki juovat vettä, niin ei sitä ole syytä sellaista määrää nakeroita puputtaa sisäänsä.

torstai 6. syyskuuta 2012

Tuhinaa ja kermaviiliä

En olisi kyllä katit arvannut kuinka paljon huolta ja vaivaa näistä lapsosista on. Eihän siinä tahdo tällainen yksinhuoltaja pärjätä. Hieno sana tuo yksinhuoltaja - opin sen emännältä.

Minulla ei millään meinaa riittää maitoa kaikille kolmelle. Ei varsinkaan kun Koipeliini ahneuksissaan yrittää ryystää kaiken mitä vain tisuista irti lähtee. Ja lisäksi se sattuu! Kaikilla on jo kokoelma teräviä maitohampaita suussaan eikä se tunnu ollenkaan mukavalta kun ne jäystävät tissiä. Onneksi lapset ovat kasvaneet kohinalla ja alkavat muutenkin olla tarpeeksi isoja jo muullekin ruoalle.

Emäntä auttaa minua ja tuo lämmintä kissanmaitoa, kermaviiliä ja vauvan ruokaa. Kaikki muut vähän ihmettelivät ensimmäisellä kerralla, mutta Tuhinapa äkkäsi heti alusta mikä on homman nimi. Uskokaa tai älkää, mutta tässä videossa Tuhina näkee elämänsä ensimmäisen kerran ruokalautasen. Ja heti kimppuun kuin vanha tekijä!

Koipeliin ei vieläkään ole kunnolla edes maistanut, mutta ehkä hänellä ei ole nälkä kaiken sen maidon päälle. Sen sijaan Plumpsis söi tänään Tuhinan kanssa ja molemmat oikein maiskuttelivat. On se helpotus äitimuorille, kun lapset hiukan oppivat omilleen.

perjantai 24. elokuuta 2012

Kissanristiäiset

Heureka! Tai pikemminkin: Olympos!

Minä keksin sen: lapsosilleni nimet. Kullanmuruthan syntyivät keskellä Lontoon olympialaisia. Emäntä siinä rauhassa makasi sohvalla ja katsoi kisoja kun alkoi tapahtua.Siitäpä sitten putkahti mieleeni, että nimet löytyvät olympialaisista. Koska nämä ovat minun ensimmäiset lapsukaiseni, niin halusin nimetä pikkuiset ensimmäisten olympiavoittajien mukaan. Emäntä sitten haki ohjeitteni mukaan netistä ehdotuksia ja tässä he sitten ovat:
  •  Kopeliini - Magnificat James: Koipeliini on nimetty kaikkien aikojen ensimmäisen nykyaikaisten olympialaisten voittajan James Connollyn mukaan. James voitti  kolmiloikkakilpailun 6.4.1896. Sopii tuo loikka Koipeliinille.
  • Plumpsis - Magnificat Charlotte: Plumpsis on nimetty ensimmäisen naispuolisen olympiavoittajan Charlotte Cooperin mukaan. Charlotte voitti tenniksen kaksinpelin mestaruuden Pariisin olympialaisissa 1900. Ajatelkaa, että sitä ennen naiset eivät saaneet kilpailla olympialaisissa!
  • Tuhina - Magnificat Verner: Tuhina sai nimensä ihan ensimmäiseltä suomalaiselta olympiavoittajalta Verner Weckmanilta. Verner voitti kultaa painissa Ateenan niinkutsutuissa välikisoissa 29.4.1906. Tuhina nyt ei ole varsinainen painija - ainakaan vielä. Mutta koossa hän selätti syntyessään kaikki muut ja se voittaja-Verner voitti kultaa selätyksellä.
Vaan kyllä he minulle vielä näin vauvoina ovat Koipeliini, Plumpsis ja Tuhina.
James, Charlotte ja Verner.

lauantai 18. elokuuta 2012

Eläväistä kuvaa

Me olemme nyt sellaisia filmaattisia tähtiä. Emäntä kuvasi meistä videota sen kunniaksi, että pikkuiset täyttivät 10 päivää. Emäntä valitteli, että kuva on välillä vähän hämärä. Mutta en silti antanut hänelle lupaa käyttää mitään valonheittimiä. Pikkuiset juuri avasivat silmänsä eikä niitä kyllä saa häikäistä millään hirmuisilla valoilla. Kyllä tästä silti näkee, miten kauniita lapsukaisia minulla on.



keskiviikko 15. elokuuta 2012

Sinisilmiä

Minun lapsosillani on silmät auki! Eilen vaan yhtäkkiä illalla kaikki avasivat silmänsä ja nyt minua katselee kolme paria sinisiä silmiä. Kaikki lapsoset ovat kasvaneet oikein kohinalla ja painavat nyt kaksi kertaa niin paljon kuin viikko sitten syntyessään. "Koipeliini" on kaikkein suurin ja tytteli "Plumpsis" pienin. Ei eroa ole kuitenkaan paljoa, vain kymmenkunta grammaa, kertoo emäntä, joka osaa lukea vaa'an lukemia.

Seuraavaksi pitäisi kuulemma alkaa miettiä oikeita nimiä näille pikkuisille. Emäntä kyseli minulta ehdotuksia, mutta en minä vielä ole keksinyt mitään. Mutta onhan tässä maitokoneena toimiessa aikaa miettiä.
Meidän perhe.

perjantai 10. elokuuta 2012

Prinsessa ja kaksi prinssipuolta

Vasemmalta: "Plumpsis" (tyttö), "Tuhina" (poika) ja "Koipeliini" (poika)
Kyllä emäntä taisi arvata oikein, koska Muska-mamman emäntä oli samaa mieltä. Minulla on yksi tyttö ja kaksi poikaa.

"Plumpsis"-tyttö on pienin ja painoi tänään aamulla 118 grammaa. Emäntä vähän huolestui, kun paino ei oikein noussut, mutta oli nyt onneksi päivällä sitten jo 124 grammaa. "Koipeliini" on esikoinen ja suurin. Hän painoi aamulla 130 grammaa. "Plumpsis" ja "Koipeliini" nyrkkeilee keskenään samasta tisusta. Luulisi niitä nyt riittävän, mutta molemmat ovat päättäneet pitää juuri tästä yhdestä tisusta. "Tuhina" myös poika. Hän on kuopus ja syntyi paljon myöhemmin, mutta painoi kuitenkin aamulla jo 122 grammaa.

torstai 9. elokuuta 2012

Natiaisia!

Pentu yksi, "Koipeliini".
No nyt on sitten elävä kissailmapallo poksahtanut. Eilen aamulla ei ollut vielä mitään tietoa siitä, mitä oikein illalla tapahtuu. Kun emäntä tuli kotiin, niin voin vielä ihan hyvin ja söinkin oikein hyvällä ruokahalulla. Hyvä, että söin. Meni kuulkaa katit ilta vähän yönkin puolelle ennen kuin helpotti.

Tuli ensin ihan sellainen olo kuin olisi ollut se isompi hätä. Mutta ei se sitten sitä ollutkaan, vaan takaa alkoi näkyä pienet takatassut. Varttia vaille seitsemän illalla syntyi minun ensimmäinen poikanen. Oli iso kaveri, painoi 108 grammaa, kertoi emäntä vaakakupin viereltä.

Pentu kaksi, "Plumpsis"
Sitten odotettiin aika kauan ja taas sama peli. Mutta nythän minä sitten jo tiesin, mistä on kysymys. Sieltä tulla plumpsahti kuono edellä vain gramman pienempi pikkuinen puoli yhdeksän illalla. Emäntä arveli, että tämä olisi tyttö, mutta ei ole vielä ihan varma.

Pentu kolme, "Tuhina".
Minä jo luulin, että siinä se sitten oli. ja vähän torkuinkin välillä samalla, kun nämä kaksi natiaista tuhisi tisussa kiinni. Vaan emäntä oli eri mieltä. Se paijaili minun masua ja sanoi, että "kyllä sinun Ronja-pieni pitäisi vielä ainakin yksi jaksaa. Minusta täällä on selvästi yksi kovempi möykky vielä." Ja olihan siellä. Neljä minuuttia vaille yksitoista ilmestyi sitten kolmas kersa. Iso oli tämäkin ja tuhisi aikalailla aluksi. Vaan kun minä sitä kovasti nuolin ja emäntä vähän kuivaili talouspaperilla, niin lakkasihan se pärskähtely. Vaan meni yli puolen yön ennen kuin tämä viimeinen lapsonen rauhoittui tisullle. Ai niin, hän painoi kokonaista 115 grammaa!

Emäntä sitten nukkui kanssani koko yön vierashuoneessa. Sekin vähän rauhoitti.

Nyt on jo mukavampi olo. Minä ja pikkuiset olemme asettuneet tänne vierashuoneeseen. Felix-setä vähän välillä huutelee oven takaa, että onko kaikki kunnossa. On kunnossa. Odotellaan vaan minun Muska-äidin emäntää kylään, jos saataisiin selvyyttä ovatko he tyttöjä vai poikia.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Keskivartalopyöreyttä

 Nyt ollaan sitten taas kotona. Täällä sitä olla jökötetään ja odotetaan, että jotain tapahtuisi. Ja luulisi sitä tällä syömisellä jotain tapahtuvankin. Emäntä sanoo, että taitaa tulla enempi kuin yksi pentu. Ja jos ei tule, niin edessä on kuulemma laihdutuskuuri. Sen verran on masu kasvanut. Emäntä otti tällaisen kuvankin, katsokaa nyt tuota massua! Piti ihan kääntää selkä kameralle, kun harmittaa nuo kadonneet tyttömäiset linjat.

Vielä reilu viikko tässä pitää odotella, ainakin vissiin niin. Ei sitä kuulemma koskaan ihan päivälleen tiedä, sanoo emäntä. Ja kait se emäntä tietää, kun se kysyi minun Muska-äidin kotoa. Eilenkin soittelivat ja puhuivat jotain kopasta ja masun koosta ja vaikka mistä.

Kai se masu kasvaa, kun ei saa liikuntaa! Muut sen kun pomppii pitkin mökin pihaa ja metsästää kärpäsiä, mutta minä se vaan syön ja nukun.

Tässä viereisessä kuvassa Maija katselee verannalta pihalle. Kai se miettii kesää ja kärpäsiä. Tai sitten se katselee, näkyisikö myyriä tai lintuja.

Ette muuten tiedä miten hassusti Felix-sedälle kävi, kun se ihan vaan rauhassa makasi puun juurella ja haaveili linnuista. Niitä lintuja lenteli siinä puun oksilla. Ei emäntäkään ihan kerinnyt kaikkea nähdä ja minäkin olin silloin juuri sisällä.

Ensin Felix-setä torkkui siis puun juurella. Sitten tapahtui: naapurin koira pihalla - koiran kuono Felix-sedän nenua vasten - Felix ryntää rantakalliolle karkuun - ja hups! - Felix-setä hyppäsi oikein mega-super-hyper loikan mereen ja ui karkuun. Onneksi koira pelkäsi vettä ja Felix-setä pitää vedestä. Kaikki päättyi hyvin. Koira meni kotiin ja Felix-setä kuivui ennalleen. Uintiretkestä ei ole kuvaa, mutta tässä Felix-setä ihan muuten vaan ihailee merta.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Pieniin päin?

Minä olen mökillä emännän, Maijan ja Felix-sedän kanssa. Minä olin täällä viime syksynäkin ihan kahdestaan emännän kanssa, mutta silloin oli aika kylmä. Nyt on lämmintä ja Maija ja Felix juoksevat koko ajan ulkona. Ne kiipeilevät puissa ja pyydystävät kärpäsiä ja käyvät merestä juomassa.

Vaan minä reppana olen vankina! Emännällä on täällä semmoinen pikkukattila, jonne se laittaa minut. Tässä on kuvakin, jossa yritän ihan noin vaatimattomasti kysellä, että onko tämä nyt ihan välttämätöntä. Mutta emännän mukaan on pakko. Emäntä sanoo, että olen vissiin pieniin päin. Ainakin on koko ajan nälkä ja nukuttaa tosi paljon. Emäntä sanoo, että minä syön kuin hevonen. Minä en kyllä ihan usko; eikös ne hevoset syö ruohoa? Niistä pikkuisista emäntä kyllä voi olla oikeassa. Sitä se hauskanpito Omrin kanssa tiesi. Nyt on sitten väsy ja tisut kipeenä. Eikä se kuulemma tähän lopu. Vaan mietitään sitä sitten myöhemmin.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kanniston kattila

Minulla on kuulkaa ollut sitten vilkasta!

Ensin reilu viikko sitten minua alkoi taas kurnuttaa. Emäntä heti soitteli jonnekin ja sanoi, että täällä se tyttö kulkee pylly pitkällä. Minkäs mahtaa? No minä pääsin taas Omrin luo kylään ja voi tytöt, että meillä oli siellä kivaa. Viime viikon torstaina emäntä haki minut sitten kotiin ja hyvä oli, että haki. Olin niin väsy, että makasin ihan kattirankana sohvalla.

Mutta tänään meillä vasta oli jännä ilta. Emäntä on rakentanut meille sellaisen ulkokodin. Se on kuulemma häkki ja emäntä kutsuu sitä "Kanniston kattilaksi". Siellä näkee joka paikkaan ja voi vapaasti kulkea ympäriinsä. Siellä on kiipeilyhylly ja korituoli ja emäntä lupasi rakentaa sinne vielä pienen riippukeinunkin. Minä ja Maija tultiin sisälle jo yhdeksältä, mutta Felix-setä tuli vasta ihan äsken eli puoli yhdeltätoista! Ja huomenna päästään kuulemma uudestaan.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Poikakaveri

Ihanaa olla taas kotona!

Amurin Omri
Keskiviikkona jo vähän ihmettelin kun emäntä salaperäisenä soitteli Mervi-mammalle ja jonnekin muuallekin. Puhelujen jälkeen hän vain naureskeli minulle ja laittoi tänne plokkiin sen kuvan, jossa leikin rukin kanssa. No torstaina se sitten paljastui, mitä minun selkäni takana on puuhattu. Emäntä pakkasi minut autoon ja vei Keravalle. Siellä odotteli ihan minun näköinen sibsku-poika Omri ja emäntä sanoi, että nyt sitten Ronja jää tänne seurustelemaan Omrin kanssa. Voi katinvillat sentään.

Siellä minä olen nyt sitten ollut peräti kolme yötä. Onhan se Omri aika hyvän näköinen; melkein saman näköinen turkki kuin minulla ja komean kokoinen poika. Mutta arka se oli. Pikkasenkin kun murahdin tai kylkeä käänsin, niin Omri peruutti pois.

Minä ja Omri
Nyt sitten emäntä ja se Omrin emäntä ovat soitelleet toisilleen ja puhuneet onko jotain tapahtunut vaiko eikö ole. Älkää luulkokaan, ettemme minä ja Omri tietäisi, mistä te puhutte. Mutta mehän emme kerro, mitä yön hiljaisuudessa puuhattiin. Ei sellaisista asioista kunnon sivistyneet sibsku-tytöt puhu ääneen. Niin että siinähän odotatte. Ainakin muutaman viikon saatte odottaa ennen kuin mitään tiedätte. Ja enhän minäkään ensikertalaisena neiti-kissana voi kaikkea tietää. Ähäkatti!

Nyt olen siis kotona ja täällä Felix-setä ja Maija pyöritti minut ihan kokonaan ympäri-ämpäri ja haistoi joka puolelta. Kai sitten Omrista oli jotain tuoksuja jäänyt. Ihan oikein Felix-sedälle, joka aina vaan menee kaappiin piiloon, kun minua vähänkin kurnuttaa. Emäntä naureskeleekin aina, että "jaha, se päätti Felix tulla sitten kaapista ulos". Ensi töikseni söin masun ihan ymmyrkäisen täyteen ja nyt minä makaan tyytyväisenä tässä emännän koneen vieressä. Olipa taas kokemus.


keskiviikko 16. toukokuuta 2012

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Synttärit

Minulla on tänään syntymäpäivä ja täytän vuoden!

Nyt minä olen aikuinen enkä enää mikään pikkutyttö. Emäntä otti sen kunniaksi pari kuvaakin. Minä sain tänään lemppariruokaani kanaa ja kananmaksaa - nami!

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Raidoista tuli täpliä?

Tuomari Lone Lund Tanskasta
Sunnuntaina oltiin taas näyttelyssä. Kaikki alkoi lauantaina, kun aamulla mentiin pesulle. Emäntä sanoi, että sinultahan jää puolet turkista pesuvatiin. Minä ihan säikähdin ja yritin hypätä pois vadista katsomaan sitä vatiin pudonnutta turkkia. Ei siinä nyt sentään ihan niin huonosti käynyt, pentuturkkia vaan karisi pesussa pois. Mutta siinä rytäkässä tuli emännälle naarmu käsivarteen. Ei siitä sen enempää.

Raitoja vai täpliä, kas siinä kysymys
Näyttelyssä minä alan olla jo veteraani ja nukun ihan repo-rentona häkissä. Tuomaria minä jännitän vieläkin ja yritin murista, mutta tämäpä tuomari sanoikin, että "älä sinä esitä julmaa, minä osaan olla paljon pelottavampi kuin sinä." No pakkohan siinä oli vaieta. Vaan sitten säikähdin ihan kunnolla, vaikka en uskaltanutkaan laittaa vastaan. Tuomari kaappasi minut kainaloonsa ja lähti viemään minua pois. Apua, minut on kattinapattu!

No ei se sitten ollut mikään kissakaappaus, vaan tuomari halusi vaan näyttää minua toiselle tuomarille. Minä en kuulemma olekaan enää raidallinen eli kilpikonnaruskeatiikeri, vaan täplikäs kilpikonnaruskeatäplikäs. Niin sitä voi tiikeri menettää raitansa pesuvatiin. Nyt emäntä vaan miettii, pitäisikö tuo muutos rekisteröidä. Mitäs jos ne raidat kasvaa takaisin, kun kesäturkki tulee?

CAC-ruusukkeeni!
Ei se raitojen puute kuitenkaan menoa haitannut ja sain taas ex1 arvostelun ja ihka ensimmäisen CAC-sertini. Emäntä sanoo, että kun niitä tulee kaksi lisää, niin sitten minusta tulee ihan mestari, sellainen champion. Kuulostaa aika hienolta. Emäntä sanoi myös, että nyt meillä on sitten naimalupa. Minä yritin kovasti kysellä, että mikä se sellainen lupa on, mutta olen kuulemma vielä liian pieni tietämään enempää. Minä kuitenkin luulen, että sillä on jotain tekemistä poikakavereiden kanssa. Pikkaisen sellaista kuulin emännän puhelimessa kuiskivan.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Katto Kissanen

"No nyt sinä olet sitten urasi huipulla", sanoi emäntä. Olen viimein tarpeeksi iso ja jaksan hypätä sen kaikkein korkeimman kirjahyllyn päälle. Sinne Felix-setä on vielä päässyt minua karkuun, vaan eipä pääse enää!

Sieltä oli sitten hyvät näköalat ja yletin hyppäämään vielä verhotangon päällekin, mutta sen emäntä aikamoisen päättäväisesti kielsi ja nosti minut sieltä pois. Mutta hyllyn päällä on silti kivaa ja nyt minulla on sitten uusi kutsumanimikin. Olen Katto Kissanen. Emännästä se sopii kun sekä Ronja että Katto Kassinen ovat Astrid Lindgrenin satuja ja nyt minä olen paitsi villi ryövärintytär niin myös asun ainakin melkein katolla.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Rotuesittelyssä

Tänään minä olin Helsingin Malmilla esittelynäyttelyssä, jonka järjesti Suomen Venäjänsiniset ry. Ne venäjänsiniset on kissoja ja väriltään sinisiä, tai oikeistaan sellaisia siniharmaita ihan niin kuin Felix-setä. Paitsi että venäjänsinisillä ei ole valkoista turkissaan.

Minä pidin tästä näyttelystä paljon enemmän kuin tavallisesta näyttelystä. Tässä näyttelyssä ei tarvinnut mennä yhtään tuomaritädin tai -sedän pyöriteltäväksi. Riitti vain, että oli kaunis ja nätisti häkissä. ja sitten me käytiin lavalla kun kerrottiin eri kissoista. Ne kertoivat minustakin ja alussa hiukan jännitti. Kun sitten huomasin, että siellä lavallakin sai olla vain emännän sylissä, niin sehän oli oikeastaan ihan mukavaa. Istua siinä ja kuunnella kun joku kehuu. Me oltiin lavalla vaan yhden kerran. Olisi kuulemma pitänyt olla kaksi kertaan, mutta kun emäntä ei tajunnut, että tuli jo meidän vuoro ja oli juuri silloin "puuteroimassa nenäänsä". Ei se mitään, minulle kyllä riitti se yksikin kerta ja onneksi meitä siperialaisia oli siellä kaksi.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Kaapelikatti

Eilen oltiin minun kolmannessa näyttelyssä Helsingin Kaapelitehtaalla. Vähän minä mietin, että mitähän narua ne kissoista vääntää siellä tehtaalla. Emäntä kuitenkin rauhoitteli, että se on vaan sellainen nimi isolle hallille, ei siellä enää mitään tehdasta ole.

Ensin mentiin taas kylpyyn. Minä sitten tykkään kylpemisestä, se on ihan tosi kivaa. Minua alkaa aina nukuttaa kun kylvyssä on niin lämmintä. Kun emäntä sanoi, että kohta kylvetään, niin minä hyppäsin jo altaaseen odottamaan, mutta kyllä me sitten mentiin saunaan. Siellä on kuulemma paremmin tilaa.

Näyttelyssä meidän mukana oli Mervi-mamman Viki (Mirabella's Incredible Ikaia). Viki on Maine Coon ja katselee tässä yläpuolella minun häkkiini.

Eilen oli vähän sellainen kakkosten päivä. Me jäimme Vikin kanssa molemmat toisiksi.
Tuomarin mielestä oli yksi kauniinpi kissa. Emäntä lohdutti ja sanoi, että hänestä minä olen ihan kaikkein kaunein ja sitten minä annoin emännälle pusun. Tässä kuitenkin vielä vähän murjotan häkissä tuomaroinnin jälkeen.

Taas minua jänskätti se tuomari ihan kamalasti. Tuomari sanoikin, että minä olen oikein nätti, mutta minua pelottaa liikaa ja pitäisi vähän harjoitella näyttelyitä, Mutta missäs sitä harjoitellaan? Minä olen ollut emännän kanssa sen iskän ja äidin luona (emäntä ja Felixin isäntä Lari sanoo niitä Mummuksi ja Vaakuksi). Ja sitten me on oltu kauppareissuilla ja hierojalla ja mökillä. Mutta ei se ole sama kuin näyttely. Niissä on kamalasti hälinää ja vieraita kissoja ja sitten ne pelottavat tuomarit.

Emäntä sanoo, että minun pitäisi vaan malttaa olla murisematta. Nytkin tuomaritäti oli pelästynyt minun murinaani (en minä sitä kerennyt huomata). Emäntä oli sitten selittänyt, että en minä ole vihainen enkä taatusti pure. Minua vaan pelottaa. Onneksi häkissä ei pelottanut yhtään, siellä oli oikeastaan aika mukavaa. Oli leluja ja ruokaa ja Viki naapurihäkissä. Sitten vielä tavattiin minun velipuoli, meillä on yhteinen äiti. En minä ole ennen velipoikaa tavannutkaan, kun se muutti omaan kotiin jo ennen kuin minä synnyin. Tässä on kuitenkin kuva Maginificat Igorista, minun veljestä!