Hei-hei pojat!

Tänään se sitten tapahtui. Kyllä emäntä on kertonut ja valmistellut minua, että pojat lähtevät omaan kotiin, mutta meinasi sitä silti tulla äidille tippa silmään ja hätä, kun pojat olivat kantokopassa lähdössä.

Vielä toissapäivänä kaikki kolme nukkuivat vierekkäin sohvalla ja me emännän kanssa ihailimme kauniita lapsukaisia. Koipeliini painaa jo peräti 2 kiloa ja risat. Ja Plumpsiskin on jo melkein 1,6 kiloa painava. Emäntä siinä sitten kuiskaili (ettei lapset herää), että huomenna mennään eläinlääkärille rokotuksia ja mikrosiruja varten. Maija lähti lapsille seuraksi, kun häneltäkin puuttuu se mikrosiru. Hyvin oli kuulemma mennyt ja kaikki on kunnossa. Koipeliini oli hiukan vastustanut piikkejä ja kaiken kirjaamisessa meni niin pitkään, että minä jo ehdin odotella heitä kotiin. Me kun olimme täällä ihan kaksistaan Felix-sedän kanssa - paitsi Vilma oli tietysti kotona myös. Vilma on vain niin omissa oloissaan, ettei sitä aina muista. Maija kertoi tullessaan, että oli oikein mukava reissu. En kyllä oikein usko. Maija vaan on aina onnellinen, kun ihmisiä on paikalla ja hänet huomataan.

Viimeinen yhteiskuva

Tänään sitten poikien uusi omistaja tuli käymään. Ensin allekirjoitettiin paljon papereita ja emäntä haki pentujen tarvikereput kellarista. Yritettiin vielä ottaa kunnon viimeinen yhteispotretti kaikista sisaruksista, mutta se oli hiukan vaikeaa. Kuten tästäkin näkyy, niin pojilla oli sen verran matkakuumetta, että eivät millään jaksaneet keskittyä. Sitten pojat laitettiin kuljetuskoppaan oman huovan kanssa. Minä jätin vielä viimeiset hyvästit kopan seinän raosta. Emäntä otti minut sitten sylkkyyn ja sanoi, että nyt pojat sitten menevät ja toivotti kaikille hyvää matkaa. Kyllä siinä vaan tuli niin haikea olo.