Hurmaava Ruufus

Nyt minä olen taas kotona ja nukun kippuralla omassa tuolissani. Ai että ramasee!

Pääsiäinen tuli ja meni enkä minä ehtinyt sitä oikein huomata. Pitkäperjantain iltana emäntä tuli kotiin ja kysyi, että ei kai minua vain kurnututa. No pakkohan se oli myöntää. Ei rakkautta voi peitellä, ei niin millään. Sitä vaan ihan huomaamattaan puhkeaa lemmenlauluihin.

FI*Amurin Ruufus. Kuva: Tessaliina Rissanen.

Niinpä me sitten lauantaina kävimme ensin emännän vanhempien luona ja suuntasimme sitten illalla kohti Hollolaa ja Ruufusta. Voi että se Ruufus on komea poika, katsokaa vaikka. Ja voi katit, että Ruufus tiesi, miten kissaneitoja kohdellaan. Heti kun pääsimme perille, niin Ruufus lauloi minulle serenadin. Minä tyttö ihastuin ihan viimeistä viiksenkärkeä myöten. Hauskaa oli, mutta pidän kyllä yksityiskohdat omana tietonani.

Emäntä tuli sitten tiistaina hakemaan minua kotiin, mutta en minä olisi millään lähtenyt, niin kivaa minulla oli. Ruufuksella oli vielä niin iso huonekin - hyvin meitä olisi sinne kaksi mahtunut. Vaan ei se emäntä suostunut minua sinne jättämään. Olisi kuulemma tullut liian kova ikävä ja Felix-setäkin jo kaipasi minua. Piti kuitenkin vielä ennen lähtöä käydä kieriskelemässä Ruufuksen vadissa ja käydä puskemassa minun kultapoikaystävää. Siitä jäi mukavat hajut turkkiin ja niitä saattoi sitten jälkeenpäin tuoksutella. Vaan ne muistot eivät kauan kestäneet. Heti yöllä yritin tapani mukaan hiipiä emännän tyynylle nukkumaan, mutta emäntäpä heräsi ja ilmoitti, että "tuollaiset hajuherneet nukkuu kyllä muualla kuin sängyssä". Aamulla käytiin sitten huuhtelemassa turkkia lämpimällä vedellä. Ei onneksi mitään näyttelypesua eikä sitä kamalaa fööniä. Kuivateltiin vaan rauhassa lämpimässä viltissä takan edessä.

Pitääkin tästä mennä taas jatkamaan kauneusunia.