Kylläpäs on ollut pitkä tauko, että olen päässyt kirjoittelemaan tässä koneella. Ensin emännällä oli kiire ja sen oma kone oli koko ajan vain laatikossa ja sitten emäntä oli kipeenä, ihan vain lentsussa melkein kuukauden. Mutta pääsinpäs sentään koneelle!
Onhan tässä kertynyt asioitakin. Rosvokoplapojat ovat kaikki kasvaneet ja komistuneet. Jesper-JesseJames lähettää useinkin terveisiä ja Leo myös. Ja Jonatania emäntä käy välillä katsomassakin, Jonatan kun on osa meidän kattilaa vaikka asuukin omassa kotona toisella puolella Vantaata.
|
Leon joulutervehdys. |
|
Jesper-JesseJames on ollut kilttinä. |
|
Anna minä koristan, jooko! |
Joulukin tuli niin äkkiä, että ihan hämmästyin. Ei oikeastaan yhtään kerennyt olla lunta ja silti tuli
joulu. Mutta siitä minä sen arvasin, kun emäntä laittoi ensin joulukynttilänjalan esille ja sitten tuli joulukuusi. Minä sitten tykkään joulukuusesta ja varsinkin sen koristeista. Yritin päästä kuusta koristamaankin, mutta emäntä sanoi, että parempi etten ota koristeita, kun en kumminkaan raski niitä kuuseen ripustaa. Miksi ne sitten pitäisi ripustaa oksille, kun niillä on niin paljon mukavampaa leikkiä?
|
Et ole tosissasi, minäkö pesulle? |
Joulun jälkeen emäntä alkoi sitten pakata näyttelykassia ja silitellä häkkiverhoja. Siitä me katit sitten arvasimme, että näyttelyynhän tässä taas lähdetään. Maija oli ihan täpinöissään ja asettui kassin vierelle valmiiksi. Vaan voi katit sentään (ja pari vähän painokelvotontakin sanaa päälle), ei se ollutkaan Maija, joka oli näyttelyyn lähdössä. Minuthan se emäntä kaappaasi kainaloon ja kiikutti saunaan pesulle. Pyh-pyh-pyh, en kyllä tykkää. Mutta näyttelyyn sitä vain lähdettiin aikaisin aamulla. Käytiin hakemassa Jonatan ja Jonatanin yksi emäntä mukaan ja sitten mentiin.
Mestari-Herkkusieni
En ole tässä pentutauollakaan oppinut näyttelyistä tykkäämään. Mutta menin pikkuisen mutisten
|
Mestari: Nyt minä olen mestari-herkkusieni ja se saa riittää. |
kuitenkin tuomarin eteen. Emännän riemuksi sain kuitenkin kolmannen CAC-sertini ja nyt minä olen sitten championi. Se tarkoittaa mestaria, vaikka minä ensin luulin että herkkusientä. Emäntä sanoi, että kun en syönyt tuomaria, niin kyllä minä hänen puolestaan saan olla mestari-herkkusieni, jos se minusta on mukavampaa.
Emäntä myös lupasi, että enää minun ei tarvitse näyttelyyn lähteä, ellen itse sitä pyydä. Tai jos ei hänellä pää pehmene. Täytyy nyt vaan pitää emännän pää kovana, sillä minä en kyllä enää näyttelyihin halua - en.
Komea Jonatan
|
Jonatan kurkkii, josko näkyisi äitimuoria. |
Jonatanista tuomari arvasi, että hän on minun poikani. Mutta sanoi, että kyllä on polvesta poika parantunut. Jonatan käyttäytyi nätisti ja sai ihan erityisesti kehuja
lihaksikkaasta vartalosta ja isosta koosta. Muutenkin kaikki oli niin
erinomaista että. Kyllä siinä saa äiti olla ylpeä pojistaan. Kyllä
Jonatanista kasvaa vielä aika kolli, emäntäkin oli sitä mieltä.
|
Jonatan ja ruusuke. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti